Syksyn maut kulhossa

Hei Kaikki! Tällä kertaa meillä on jaettavana erilainen resepti. Käytiin lokakuun alussa Jalotofun järjestämässä blogi-illassa ja saatiin siellä myös vinkkejä bowl foodiin eli kulhoruokaan. Kulhoruoassa nimensä mukaisesti ruoka kootaan kulhoon mitään sekoittamatta ja näin annos on myös näyttävä ja maut selkeät. Kyseessä on siis hieman ruokaisampi ruoka kuin salaatti ja vain mielikuvitus on rajana. Päätettiin myös ottaa osaa Jalotofun heittämään haasteeseen: Searching for umami jossa kokoamme oman bowl food reseptimme. Ajatuksenamme tätä kehitellessä oli syksy, Suomi ja satokauden hyödyntäminen. Ja tälläinen me kehiteltiin- Syksyn maut kulhossa, tofua suomalaisittain!

OHJEET

Kikherneet uunissa
1 pkt valmiiksi liotettuja kikherneitä
Oliiviöljyä
Suolaa, pippuria, valkosipulijauhetta ja kuivattua chiliä
Huuhtele kikherneet ja laita ne mausteiden ja öljyn kanssa kulhossa sekaisin. Paahda kikherneet kiertoilmauunissa 200 astetta noin 15 min. kunnes kikherneet ovat saaneet väriä.
_____

Juureskuutiot
4 perunaa
3 porkkanaa
3 punajuurta
Oreganoa, valkosipulijauhetta tai tuoretta valkosipulia, suolaa ja pippuria

Kuutioi ja mausta juurekset. Valmista 200 asteisessa uunissa noin 15-20 min. kunnes kuutiot ovat pehmeitä ja saaneet pientä ruskeutta.
Kikherneet ja juureskuutiot voit valmistaa samassa uunivuoassa/pellillä.

_____

Ruusukaalit

Ruusukaaleja
Suolaa ja mustapippuria

Puhdista ja kuori hieman ruusukaaleja ja leikkaa ne puoliksi. Keitä hetki vedessä että pehmenevät. Lopuksi ruskista puolitetut ruusukaalit oliiviöljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla.

_____

Lehtikaali suikaleet
Lehtikaalia
Suolaa ja valkosipulijauhetta

Huuhtele ja leikkaa lehtikaalin lehdet. Muista poistaa kova keskiosa. Anna lehtikaali suikaleiden hetki pehmetä vedessä pannulla eli ns. keitä miedosti ja mausta. Kun vesi on haihtunut siirrä lehtikaali pois pannulta ettei se pala ja ruskistu. Vesihaudutuksella saat lehtikaalista pehmeämpää jos et välitä siitä täysin raakana. Eli tämä ei ole välttämätöntä.

_____

Kylmäsavu tofu
Jalotofun kylmäsavutofua
Margariinia paistamiseen
Savupaprikajauhetta

Paloittele tofu. Ruskista pintoja molemmin puolin ja mausta savupaprika mausteella.

_____

Balsamico sienet
Herkkusieniä
Balsamicoa
Mustapippuria ja suolaa

Puhdista ja paloittele sienet. Ruskista sieniä pannulla oliiviöljyssä ja mausta. Lisää lopuksi loraus balsamicoa ja anna sen haihtua pois.

_____

Kun kulho on koottu yllä olevista aineksista, lisää avokadoa mielesi mukaan. Hyvää ruokahalua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.