Sweet soup of mine

Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin ja ollaankin suunniteltu alkuvuoden kasvisruoka reseptejä. Tammikuu on usein keveämmän ruoan aikaa joulun herkuttelun jälkeen. Nyt on myös käynnissä vegaanihaaste ja uusista sekä vanhoista resepteistämme voi kokeilla helppoja ja herkullisia arkiruokia.

Nyt siis vuoden ensimmäinen resepti jota tuli tehtyä viime viikonloppuna. Bataattikeittoa kasvikermalla ja linsseillä. Käytin valmista bataattisosetta (pakaste) ja tein keiton pelkästään bataatista. Suosittelen lisäämään mukaan perunaa jos bataatin makea maku ei miellytä.

Bataattikeitto

Bataattisosetta (kymppi merkki, 1 pkt)
3 perunaa
5 valkosipulinkynttä
Inkivääriä (jauhe)
Intialaista mausteseosta
Juustokuminaa
Kurkuma
Pippuria
Suolaa
Oliiviöljyä
Kookoskermaa

Valmiiksi keitettyjä linssejä

Kuullota hetki paistinpannulla oliiviöljyssä valkosipulimurskaa ja mausteita ja siirrä syrjään. Varo ettei mausteet pala. Jos käytät perunoita keitä ne tässä välissä pehmeiksi pienessä määrässä vettä ja lisää sulatettu bataattisose kun perunat ovat valmiita. Jos et käytä perunaa, lisää suoraan bataattisoseeseen vettä ja keitä. Lisää joukkoon myös mauste-valkosipulimurska seos ja kookoskerma. Surruta sauvasekoittimella keitto sileäksi ja anna keiton muhia vielä noin 10 min. Tarjoile linssien ja kevätsipulin kera. Nam!

We’re now posting our first recipe of the year. Time for something light and easy after all those heavy Christmas foods. This is how you make a very quick sweet potato soup: saute for a while in olive oil 5 chopped garlic gloves with seasoning: indian seasoning mix, cumin, turmeric, salt, black pepper, ginger and put it aside. Boil 3 potatoes in a little bit of water and when the potatoes are done add ready package of mashed sweet potatoes (or you can boil 1 chopped sweet potato). Add your garlic and seasoning mix and coconut cream to the soup and blend everything silky smooth. Enjoy with some pre-soaked lentils.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.